Metsätila rakennuksilla Kankaanpäässä
Kankaanpää
Kohdenumero: 230512934
Pinta-ala
54,11 ha
Ainespuun määrä
697 m³
Lähtöhinta
203 000 €
Kuvaus
Metsä- ja peltotila, jossa myös talouskeskus. Asuinrakennuksessa on asuttu muutama vuosi sitten. Lisäksi kaavatontti Kaukojärven rannassa.
Pihapiiri on hieno vanha maalaispiha, jossa kauniisti peruskunnostettu hirsirunkoinen päärakennus (rakennettu 1870), kellari, puuvaja ja kaksiosainen komea luhtiaitta. Viimeiset vuodet rakennusta on käytetty vapaa-ajankäytössä. Tuvan ikkunoista on järvinäkymä ja kiinteistöön kuuluu järvenrantapelto, jossa on rakennusoikeutta. Lämmitystapana on puu ja sähkö, rakennuksessa on ilmalämpöpumppu. Päärakennus on peruskorjattu 20 vuotta sitten ja silloin on tehty sauna ja pesutilat. Kokonaisuuteen kuuluu kolme erillistä metsäpalstaa. Metsät ovat pääosin kasvatusmetsiä, mutta löytyy myös taimikkoa ja uudistuskypsää metsää. Rekola kiintiestössä on kaksi metsäpalstaa, Etumaa kiinteistöllä on kolme palstaa, yhdellä palstalla on rakennukset, yksi palsta on peltoa ja yksi palsta on peltoa ja metsää. Metsien arviot on samassa arviokirjassa. Pelloista on kolmen vuoden vuokrasopimus, joka voidaan katkaista omistajanvaihdokseen. Pystykuvat näkyvät kuvien yläreunan nuolipainikkeesta. Tarjoukset 20.6.2023
Lisätiedot
Sisältää rakennuksia
Ei
Kaavoitus
Kyllä
Tie perille
Ei
Omaa rantaviivaa
Ei
Sisältää rakennuksia
Kyllä
Kaavoitus
Kyllä
Tie perille
Kyllä
Omaa rantaviivaa
Kyllä
järvi
Yksityiskohdat
Rakennukset
Metsävaratiedot
Ainespuun määrä
Pääpuulaji
määrä
Mänty (tukkipuu)
246 m³
Kuusi (tukkipuu)
448 m³
Hieskoivu (tukkipuu)
3 m³
Yhteensä
697 m³
Maapohjan määrä
Maapohja
määrä
Metsämaa
32,7 ha
Kitumaa
11,4 ha
Joutomaa
5,5 ha
Yhteensä
49,6 ha
Ainespuun määrä
Pääpuulaji
määrä
Mänty (tukkipuu)
246 m³
Kuusi (tukkipuu)
448 m³
Hieskoivu (tukkipuu)
3 m³
Yhteensä
697 m³
Maapohjan määrä
Maapohja
määrä
Metsämaa
32,7 ha
Kitumaa
11,4 ha
Joutomaa
5,5 ha
Yhteensä
49,6 ha
Metsävaratiedot kartalla
Kiinteistöllä ei ole metsää
Ladattavat aineistot
Hintatiedot
Kohteen hinta
Kohteen lähtöhinta on 203 000 €, mutta voit tarjota myös enemmän.
Ostajalle tulevat maksut
Ostaja maksaa kauppahinnan lisäksi kaupanvahvistajan palkkion 120 euroa, varainsiirtoveron 4% kauppahinnasta, lainhuudon haun 151 euroa ja mahdolliset lohkomiskulut Maanmittauslaitoksen taksojen mukaan. Mahdollisessa sähköisessä kiinteistökaupassa ostaja maksaa maanmittauslaitoksen sähköisen kiinteistövaihdannan palvelumaksun 207 euroa.
Kysymykset0
Kohteesta ei ole esitetty vielä kysymyksiä. Kysymyksiä voi esittää alla olevan yhteydenottolomakkeen kautta.