MÄNTYHAKA 2:88 ja SAARIMAA 7:0 Eurajoki / Luvia
Eurajoki
Kohdenumero: 240516346
Pinta-ala
10,61 ha
Ainespuun määrä
806 m³
Tarjoa viimeistään
21.10.2024 15:00
Lähtöhinta
35 500 €
Kuvaus
Kahdesta erillisestä tilasta koostuva yhteensä noin 10,6 hehtaarin kohde Luvian ja Nakkilan välisellä alueella. Kohde koostuu neljästä erillisestä palstasta.
Eurajoen Luvialla muutaman kilometrin säteellä toisistaan sijaitsevat tilat Saarimaa 7:0 koostuu kolmesta palstasta ja Mäntyhaka 2:88 yhdestä palstasta. Yksi palstoista sijaitsee Luvian ja Nakkilan välisen Hormistontien (tie 2177) varressa. Tiloilla on metsäarvion mukaan yhteensä puustoa noin 800 kiintokuutiota. Puuston arvo odotusarvoineen noin 34.200 euroa. Tilojen yhteensä noin 5,38 hehtaarin taimikoiden arvo on noin 4.700 euroa. Yhdellä tilan Saarimaa palstoista on veden vaivaamaa aluetta, jossa on runsaasti pystykuivaa ja kaatunutta puustoa. Lisäksi kaikille palstoille ei ole tietä, vaikka tieoikeus löytyykin. Tilalla Mäntyhaka on metsäarvioon mukaan otettu entinen maatalousmaa alue, jossa kasvaa hieskoivuja ojissa. Molemmilla tiloilla on muutamia tuulenkaatoja pystykuivia puita. Lisäksi tilalla on metsästysseuran metsästyskoppi, joka ei kuulu kauppaan. Kohde myydään tarjousten perusteella. Tarjoukset jätetään kiinteistönvälittäjälle maanantaina 21.10.2024 klo 18.00 mennessä. Myyjä hyväksyy tai hylkää tehdyt tarjoukset.
Lisätiedot
Sisältää rakennuksia
Ei
Kaavoitus
Ei
Tie perille
Kyllä
Omaa rantaviivaa
Ei
Sisältää rakennuksia
Ei
Kaavoitus
Ei
Tie perille
Kyllä
Omaa rantaviivaa
Ei
Yksityiskohdat
Metsävaratiedot
Ainespuun määrä
Pääpuulaji
määrä
Mänty (kuitupuu)
87 m³
Mänty (tukkipuu)
113 m³
Kuusi (kuitupuu)
202 m³
Kuusi (tukkipuu)
190 m³
Hieskoivu (kuitupuu)
205 m³
Hieskoivu (tukkipuu)
9 m³
Yhteensä
806 m³
Maapohjan määrä
Maapohja
määrä
Metsämaa
10,8 ha
Yhteensä
10,8 ha
Ainespuun määrä
Pääpuulaji
määrä
Mänty (kuitupuu)
63 m³
Mänty (tukkipuu)
13 m³
Kuusi (kuitupuu)
76 m³
Kuusi (tukkipuu)
54 m³
Hieskoivu (kuitupuu)
88 m³
Hieskoivu (tukkipuu)
3 m³
Yhteensä
297 m³
Maapohjan määrä
Maapohja
määrä
Metsämaa
5,2 ha
Yhteensä
5,2 ha
Metsävaratiedot kartalla
Ainespuun määrä
Pääpuulaji
määrä
Mänty (kuitupuu)
24 m³
Mänty (tukkipuu)
100 m³
Kuusi (kuitupuu)
126 m³
Kuusi (tukkipuu)
136 m³
Hieskoivu (kuitupuu)
117 m³
Hieskoivu (tukkipuu)
6 m³
Yhteensä
509 m³
Maapohjan määrä
Maapohja
määrä
Metsämaa
5,6 ha
Yhteensä
5,6 ha
Metsävaratiedot kartalla
Ladattavat aineistot
Hintatiedot
Kohteen hinta
Kohteen lähtöhinta on 35 500 €, mutta voit tarjota myös enemmän.
Ostajalle tulevat maksut
Ostaja maksaa varainsiirtoveron 3% ja lainhuutokulut. Kaupanvahvistajan palkkion ostaja ja myyjät maksavat puoliksi.
Aikaraja kaupanteolle
Ostaja sitoutuu myyjän myyntiehdon mukaisesti siihen, että kiinteistökauppa tulee tehdä 6 viikon kuluessa hyväksytystä ostotarjouksesta. Katso myös tarjousmenettelyn säännöt.
Kysymykset0
Kohteesta ei ole esitetty vielä kysymyksiä. Kysymyksiä voi esittää alla olevan yhteydenottolomakkeen kautta.