Sieppo 494-402-20-19 määräala
Muhos
Object number: 260620665
Surface area
approx. 50.47 ha
Timber volume
3 610 m³
Offer no later than
25.5.2026 23:59
Price request
135 000 €
Description
Myydään määräala Pitkältäselältä, Holintien pohjoispuolelta.
Metsurin hoitoa tarvitseva noin 50 hehtaarin palsta sijaitsee noin 600 metrin päässä Holintiestä. Holintieltä lähtee palstaa kohti penkkatie, joka kulkee tilan kaakkoislaitaa pitkin aina kuviolle 74 asti. Lisäksi kulku-uria tulee palstalle myös Ylikiimingintieltä kahdestakin kohtaa sekä Pitkäselän kangasta pitkin Karttiontieltä. Kantatila on osakkaana Holintiessä. Määräalalla on arviolta n. 3600 m³ ainespuuta. Puutavaralajeittaiset määrät löytyvät arviosta. Määräalasta on laadittu maastotarkastettu metsäarvio, jonka maastotyöt on tehnyt Mhy Oulun seudun metsäasiantuntija Tanja Mäki. Palstalla on kohtuu tasaisesti lähes kaikkia kehitysluokkia. Parissakin kohtaa, kuvioiden 85 ja 86 alueilla sekä kuvioiden 69 ja 94 alueilla on vanhojen tuulenkaatojen alue, joilla on nurin kymmeniä runkoja. Niiden kerääminen ei ole enää akuutti asia, koska puista on jo kuori irronnut. Ostaja voi halutessaan kerätä tuulenkaadot, mutta toisaalta nämä lisäävät nyt kohteen monimuotoisuutta lahopuuna. Tila keskiosasta menee matkailu-/ulkoilureitti Kallioselän kämpälle. Voiman- ja tiedonsiirtolinja (000-2014-K27411) Petäjäskoski - Pyhänselkä halkoo palstan eteläosaa. Kiinteistön metsästysoikeudet on vuokrattu Laitasaaren Erätoverit Ry:lle. Seuran puheenjohtaja Jaakko Suojoki 045-1336454. Ostajan on ilmoitettava yhteystietonsa metsästysseuralle. Tarjoajan on ennen tarjouksen tekemistä tutustuttava kohteeseen haluamassaan laajuudessa. Myyjä pidättää oikeuden hyväksyä tai hylätä tehdyt tarjoukset.
Further information
Contains buildings
No
Land use planning
Yes
Road to the site
Yes
Own shoreline
No
Details
Forest resource data
Timber volume
| Main tree species | Volume |
|---|---|
| Pine (pulpwood) | 2 370 m³ |
| Pine (log) | 770 m³ |
| Spruce (pulpwood) | 185 m³ |
| Spruce (log) | 79 m³ |
| Silver birch (pulpwood) | 6 m³ |
| Birch (pulpwood) | 197 m³ |
| Aspen (pulpwood) | 3 m³ |
| Total | 3 610 m³ |
Amount of soil
| Soil | Surface area |
|---|---|
| Forest land | 41,7 ha |
| Low-productive forest land | 7,7 ha |
| Other land | 1,1 ha |
| Total | 50,5 ha |
Forest resource data on a map
Downloadable materials
Sales Brochure
Sales_brochure_260620665_202604271110.pdf (404.98 KB)
Forest estimate
Metsäarvio Sieppo 494-402-20-19 määräala n. 50,47 ha_m.pdf (609.37 KB)
Stand map
Kuviokartta_.pdf (1.3 MB)
Aerial photo
Ilmakuva.pdf (5.61 MB)
Crown surface model
Latvuspintamalli.pdf (5.85 MB)
Approach chart
Lähestymiskartta.pdf (2.22 MB)
Cadastral certificate
494-402-20-19_KO_1775814895748.pdf (84.87 KB)
Map of the property
494-402-20-19_ATKT_1775814903226_sivut 1 ja 4.pdf (1.6 MB)
Price details
Price of the object
The asking price is 135 000 €, the offer can be more or less.
Payments to the buyer
Ostaja maksaa kauppahinnan lisäksi kaupanvahvistajan palkkion 143 euroa, varainsiirtoveron 3% kauppahinnasta, lainhuudon haun 172 euroa ja lohkomiskulut Maanmittauslaitoksen taksojen mukaan. Mahdollisessa sähköisessä kiinteistökaupassa ostaja maksaa Maanmittauslaitoksen sähköisen kiinteistövaihdannan palvelumaksun 236 euroa.
Time limit for the conclusion of the sale
The buyer undertakes, in accordance with the seller's terms of sale, that the real estate transaction must be completed within 6 weeks of the accepted purchase offer. However, if the completion of the real estate transaction is delayed by more than 8 weeks due to reasons attributable to the buyer's bank, the seller has the right to withdraw from the transaction without compensation. See also rules for the tender procedure.
Questions0
No questions about this object have been presented yet. Questions can be submitted via the contact form below.

