Kiminki, Männistö 931-412-1-114 & Kuusisto 931-412-1-209
Viitasaari
Object number: 240215356
Surface area
101.14 ha
Timber volume
10 216 m³
Offer no later than
18.6.2024 15:00
Price request
470 000 €
Description
Hieno, monipuolinen ja hyvin hoidettu isohko metsätilakokonaisuus.
Viitasaaren Permoskylällä kaksi lähekkäistä metsätilaa, joiden yhteispinta-ala on kiinteistörekisterin mukaan 101,14 hehtaaria. Kohde muodostuu Männistö 1:114 (pinta-ala 56,88 hehtaaria) ja Kuusisto 1:209 (pinta-ala noin 44,26 hehtaaria) nimisistä tiloista. Tilakokonaisuuden maapohjat ovat maaston muodoltaan vaihtelevia ja kantavia hyväkasvuisia kangasmaita. Ravinteisuudeltaan ne myös vaihtelevat lehtomaisesta kankaasta kuivaan kankaaseen. Turvemaiden osuus metsäpinta-alasta on vain 4 %. Kohteella on mäntyvaltaista puustoa reilut 10 000 m3, josta tukkipuun osuus on noin 20 %. Nykypuuston laskennallinen kasvu on noin 6 m3/ha/v. Tilan pinta-alasta pääosa on hoidettua ja kasvukunnossa olevaa kasvatusmetsää, joista 11 hehtaaria on lannoitettu vuonna 2019. Taimikoita on pinta-alasta on 15 %, joista suurin osa varttuneita taimikoita. Taimikot ovat pääsääntöisesti hyviä ja niistä lähiaikoina raivauksen tarpeessa on tulossa noin 13 hehtaaria. Tilalla on metsänhoitosuositusten mukaan heti hakattavaa puustoa reilut 600 m3. Lisäksi uudistettavaa puustoa löytyy jonkin verran. Kuusiston tilalla on yleiskaavan mukainen rakentamaton loma-asunnon asunnon rakennuspaikka Pitkäjärven rannalla. Männistö tilalla on loma-asunnon rakennuspaikka Keiteleen rannalla niin, että rakennuspaikka ja purkukuntoiset vapaa-ajan rakennukset ovat osittain kiinteistön ja osittain rannassa olevan yhteisen maa-alueen venevalkama- ja lastauspaikka alueella. Rakennukset ovat kaikki myyjille kuuluvia. Tilan tiestö ja tieoikeudet ovat kunnossa. Tarjoukset 18.6.2024 klo 15.00 mennessä. Huom. Valokuvat kohteesta tulevat esitteelle myöhemmin.
Further information
Contains buildings
Yes
Land use planning
Yes
Road to the site
Yes
Own shoreline
Yes
lake
Details
Buildings
Forest resource data
Timber volume
Main tree species
number
Pine (pulpwood)
3 554 m³
Pine (log)
1 340 m³
Spruce (pulpwood)
1 889 m³
Spruce (log)
631 m³
Silver birch (pulpwood)
807 m³
Silver birch (log)
63 m³
Birch (pulpwood)
1 615 m³
Birch (log)
78 m³
Aspen (pulpwood)
109 m³
Aspen (log)
1 m³
Gray alder (pulpwood)
99 m³
Alder (pulpwood)
4 m³
Deciduos tree (pulpwood)
26 m³
Total
10 216 m³
Amount of soil
Soil
number
Forest land
96 ha
Low-productive forest land
0,9 ha
Wasteland
0,3 ha
Other land
1 ha
Total
98,2 ha
Forest resource data on a map
Downloadable materials
Sales Brochure
Sales_brochure_240215356_202405171504.pdf (547.92 KB)
Forest estimate
Metsäarvio.pdf (17.34 MB)
Approach chart
Lähestymiskartta 1_50 000.pdf (1.68 MB)
Approach chart
Lähestymiskartta 1_20 000.pdf (1.94 MB)
Stand information
kuvioluettelo.pdf (218.72 KB)
Map of the property
931-412-1-209_ATKT_1713506407963.pdf (1.09 MB)
Map of the property
931-412-1-114_ATKT_1713506673641.pdf (1.42 MB)
Cadastral certificate
931-412-1-209_KO_1713506395032.pdf (60.51 KB)
Cadastral certificate
931-412-1-114_KO_1713506659048.pdf (66.08 KB)
Price details
Price of the object
The asking price is 470 000 €, you can offer more or less.
Payments to the buyer
Ostaja maksaa kauppahinnan lisäksi kaupanvahvistajan palkkion 128 euroa, varainsiirtoveron 3% kauppahinnasta, lainhuudon haun 161 euroa/kiinteistö ja mahdolliset lohkomiskulut Maanmittauslaitoksen taksojen mukaan. Mahdollisessa sähköisessä kiinteistökaupassa ostaja maksaa Maanmittauslaitoksen sähköisen kiinteistövaihdannan palvelumaksun 221 euroa.
Questions0
No questions about this object have been presented yet. Questions can be submitted via the contact form below.