Puustoinen 8,37 ha metsätila yhdessä palstassa. Tila rajoittuu kahdelta syrjältä tiehen, joten kohteeseen on helppo käydä tutustumassa.  Metsämaata tilalla on 8,0 ha. Puusto on varttunutta kasvatusmetsää ja uudstuskypsää metsää. Ravinteisuudeltaan maapohjat ovat lehtomaista- tai tuoretta kangasta. Metsämaan lisäksi tilalla on pieni peltokaista, jossa on paikoin havaittavissa taimettumista.

Tien varressa on joutomaa-alue, jossa on sijainnut pihapiiri. On mahdollista, että tällä alueella on kaivo, joten liikuthan varoen tällä alueella. 

Kauppa edellyttää Digi- ja väestötietoviraston myynitluvan. Lupien käsittely on kestänyt tänä vuonna n. 3 - 4 kk.

Kaava Ei kaavaa
Rantarakentamisoikeus Ei ole
Rasitteet ja rajoitukset On » Lisätietoja

Tieoikeudet, jotka selviävät ladattavissa aineistoissa olevista kiinteistörekisteriotteesta ja rekisterikartasta.

Kiinnitykset ja rasitukset On » Lisätietoja

Myydään rasituksista vapaana

Tieoikeudet On » Lisätietoja

Tieoikeudet selviävät ladattavissa aineistoissa olevista kiinteistörekisteriotteesta ja rekisterikartasta.

Osuus yhteisiin On » Lisätietoja

Osuudet yhteisiin selviävät tarkemmin ladattavissa aineistoissa olevista kiinteistörekisteriotteesta.