Korkeushyppääjä Ella Junnila yhteistyöhön metsätilat.fi:n kanssa

Olemme aloittaneet yhteistyön 26-vuotiaan korkeushyppääjä Ella Junnilan kanssa, joka edustaa Tampereen Pyrintöä.

Satu Bredenberg

Tällä kaudella nuori korkeushyppääjälupaus Ella Junnila on ylittänyt 188 senttimetrin korkeuden. Hänen ennätyksensä 197 cm on myös virallinen Suomen ennätys.

Ellalle metsä ja metsänhoito on ollut tuttua suvun ja perheen kautta jo pienestä pitäen. Sen minkä harjoittelultaan ehtii, hän valottaa metsätilat.fi:ssä ja omassa Metsäillään-somessa metsätilakauppaan liittyviä koukeroita ja kertoo ensiaskeleistaan metsänomistajana.

Omassa Instagram-storyssaan hän kertoi yhteistyöstä näin:

”Mä oon kasvanut metsän ympäröimänä. Metsä paikkana ja työpaikkana on mulle yhtä itsestään selvä asia kuin aamupala aamulla. Ihmiset mun ympärillä on istuttanut, raivannut, hoitanut, harventanut, myynyt ja taas istuttanut metsää pidempään kun jaksan muistaa.

Mut miten se suomalainen vihreäkulta oikein saadaan kasvamaan ja voimaan mahdollisimman hyvin? No sitä me lähdetään selvittämään mun metsäillään sarjassa.

Selvitän millasia askeleita metsänomistajilla on edessään. Miltä metsän hankita näyttää tai mitä tehdä jos sait metsää esim. perintönä. Mistä löytyy asiantuntijat auttamaan metsän tarpeiden arvioitiin. Mikä on ensimmäisen ja toisen harvennuksen ero. Entä mitä pitää ottaa huomioon metsän pohjaa tutkiessa. Näitä ja monia muita kysymyksiä selvitellään yhdessä tulevien vuosien aikana.

Onks sulla jotain kysymyksiä metsän hoitoon liittyen mihin haluisit vastauksia? 

Nähdään metsässä 🌲🌳”

  • Osta
    • Myy
      • Myy tila tai kiinteistö
      • Myyntitoimeksianto
      • Metsätilat.fi palvelut
    • Hintakompassi
    • Ohjeet ja oppaat
    • Yhteystiedot
    • Tietoa palvelusta
    • Seuraa meitä

    © 2025 Metsätilat.fi

    • Tietosuojaseloste
    • Välittäjille
    Tämä sivusto on suojattu reCAPTCHA:lla, ja Googlen tietosuojakäytäntö ja käyttöehdot ovat voimassa.