Luota metsätilakauppa ammattilaisen käsiin

Tuoreen raportin mukaan julkisissa kanavissa myytävät metsätilat saavat 23-36% paremman hinnan. Metsätilakauppa kannattakin aina luottaa osaavan välittäjän käsiin.

Harri Huupponen

Harri Huupponen

Metsätilat.fi-palvelu syntyi yli 20 vuotta sitten maaseutukiinteistöjen välitystarpeisiin. Metsänomistajat kokivat, että on tarpeellista olla asiantuntemusta haja-asutusalueen kiinteistökauppaan. Nyt metsäalan koulutuksen saaneita ja LKV-tutkinnon suorittaneita Metsätilat.fi-välitysammattilaisia on yli 80. Toimimme koko Suomessa ja arvopohjanamme on tarjota koko valtakunnassa paikallista palvelua, jossa kaupan osapuolten asiat hoidetaan alusta loppuun saakka.

Te asiakkaat olette arvostaneet palveluamme.

Palvelumme NPS-suositteluindeksi on tuoreen otoksen mukaan (kaikki myyjät ja ostajat) peräti 80 ja arvosanaksi saimme 0–10-asteikolla 9,25 (vastauksia 107 kpl).

Kaikki palaute on meille arvokasta ja rohkaisen sitä antamaan sekä minulle että välittäjillemme.

Metsätilakaupassa kilpailuttaminen kannattaa

Suomen Sijoitusmetsät julkaisi 23.6.2022 raportin, jonka mukaan julkisissa kanavissa myytäviin metsätiloihin hintalisää on saatu 23–36 % kaikkiin kauppoihin verrattuna. Samoja tuloksia on saatu Metsätilat.fi-yhtiöiden omassa raportoinnissakin.

Ammattitaitoisen Metsätilat.fi-välittäjän käyttäminen kannattaa.

Metsätilakaupassa asia on samoin kuin vaikkapa puukaupassa. Emme suosittele etenemään yhden tarjouksen turvin, koska selvää rahaa on saatavana kilpailuttamalla.

Metsänomistaja on aina käynyt omistajauransa lisäksi läpi raskaan ”luopumisprosessin”, minkä vuoksi lopputuloksen tulisi olla hänelle mahdollisimman hyvä. Useammasta tarjouksesta myyjän on kuitenkin helpompi valita sopiva ostaja. Yksittäisen kaupan tarjousten hajonta on suurta.

Tarjousmenettely

Metsätilat.fi käyttää usein aikarajallista tarjousmenettelyä, koska se takaa kaikille kiinnostuneille ostajille mahdollisuuden harkita huolellisesti tarjoustaan omista lähtökohdistaan. Tietomäärää puustosta, kasvupaikoista, kehitysluokista ja ravinteisuudesta on lisätty uuteen palveluumme. Karttapalvelua kehitetään, koska se on aivan oleellinen kohteeseen tutustumisessa.

Huutokauppaominaisuuttakin on toivottu, mutta sen ongelmana on huutokaupan voittajan mahdollinen vetäytyminen kaupasta. Alemman hinnan tarjoajillehan jää käsitys, että kohde ei osunut kohdalle ja mielenkiinto saatetaan kohdistaa jo muihin kohteisiin. Lisäksi on kohteita, joissa huutokauppa ei täytä myyjän vaatimuksia kohteen hinnasta. Ominaisuuden kehittämistä kuitenkin mietimme vielä.

Verkkopalveluamme kehitetään koko ajan niin, että se palvelisi mahdollisimman hyvin kaikkia osapuolia.

Metsätilat.fi-välittäjän työ vaatii monipuolista osaamista

Välitysliikkeen on suoritettava välitystehtävä ammattitaitoisesti, huolellisesti ja hyvää välitystapaa noudattaen sekä ottaen huomioon toimeksiantajan ja myös tämän vastapuolen edut (välityslaki).

Metsätilakaupassa on paljon huomioon otettavia seikkoja mm. kaikki kaavat, rasitukset, rasitteet (tiet etenkin), sertifiointi, metsälaki, luonnonsuojelulaki, maastossa tarkastetut metsävaratiedot, elinympäristöt, liittymät, mahdollisten rakennusten asiat, kohteen ympäristöasiat (öljysäiliöt, irtaimistot, ongelmajätteet jne), kiinteistön aluetta koskevat sopimukset (metsästys, muu vuokraus, luomusertifiointi, tuulivoima jne), rakennuspaikat sekä markkinatilanne. Lisäksi myyjälle ja ostajalle koituvien verojen periaatteet on hyvä tunnistaa.

Ota rohkeasti yhteyttä, jos metsätilan myynti on nyt tai tulevaisuudessa ajankohtaista. Kaikki keskustelu on aina luottamuksellista. Kiitos kaikille Metsätilat.fi-järjestelmästä ja toiminnastamme palautetta antaneille.

  • Osta
    • Myy
      • Myy tila tai kiinteistö
      • Myyntitoimeksianto
      • Metsätilat.fi palvelut
    • Ohjeet ja oppaat
    • Yhteystiedot
    • Tietoa palvelusta
    • Seuraa meitä

    © 2022 Metsätilat.fi

    • Tietosuojaseloste
    • Välittäjille