KETOLA 541-413-35-0, Kuohatti
Nurmes
Kohdenumero: 250419843
Pinta-ala
36,88 ha
Ainespuun määrä
3 319 m³
Tarjoa viimeistään
21.12.2025 23:59
Hintapyyntö
140 000 €
Kuvaus
Puustoa n. 3300m3, hyvät maapohjat. Eräelämyksiä. Tie perille.
Hyvät maapohjat metsänkasvatukseen, lehtomaisen- ja tuoreenkankaan osuus on n. 55% pinta-alasta, loppuosan ollessa kuivahkoakangasta. Maapohjat lähes kokonaan kivennäismaita, suota on vain n. 2,3 hehtaaria. Laskennallinen puuston kasvu on n. 4m3/ha/v tasolla ja ennusteen mukaan se tulee kasvamaan n. 5m3/ha/v tasolle 2040- luvun puolivälissä. Välittömiä hakkuumahdollisuuksia ei juuri nyt ole, mutta 10- vuotiskauden puolivälin tietämillä kohteelle muodostuu harvennushakkuu mahdollisuuksia n. 13 hehtaarin alueelle. Kertymä näistä hakkuista on laskennallisesti n. 600m3 tasolla. Ainutlaatuituinen tilaisuus hankkia omaa maata eräharrastuksia varten keskeltä valtion maita! Metsähallituksen pienriista lupa-alue 7625 Mujejärvi sijaitsee kohteen ympärillä. Myös hirvialue 8854 Kuohatti on kohteen ympärillä. Tämä kohde on ainutlaatuinen tilaisuus hankkia pala omaa maata kyseisten lupa-alueiden sisältä. Kohteella sijaitsee 1960-70 lukujen aikana rakennettu vanha asuintalo, jota on käytetty satunnaisesti juurikin metsästystukikohtana ja vapaa-ajan asuntona. Rakennuksesta ei ole laadittu kuntoarviota tai muuta selvitystä, silmämääräisen tarkastelun perusteella se on remontoitava perusteellisesti mikäli sen haluaa ottaa käyttöön. Rakennusta on lähtökohtaisesti pidettävä purkukuntoisena. Huom! Kohteesta voi tarjota myös ilman rakennusta. Halutessasi voit kirjata asiasta maininnan tarjouksen lisätietoja kenttään. Mikäli myyjä hyväksyy tarjouksen joka ei sisällä rakennusta, sovitaan tarjouksen tekijän kanssa määräalan (n. 1-2ha) pidättämisestä myyjälle. Mahdollisen määräalan rajaus siten, että se rajautuu rakennukselta metsäautotiehen saakka. Kohteella sijaitsevan kaivon/lähteen sijainti on tuntematon, kantakiinteistölle muodostetaan mahdollisen lohkomisen yhteydessä rasite vedenottamisesta ja -johtamisesta lohkottavalle määräalalle. Ostaja vastaa mahdollisista lohkomiskuluista. Kohteen alueella on voimassa oleva kaava. Kaava on Metsäkylä I osayleiskaava ja kohteen alueelle kohdistuu osittain merkintä ym/9. Eli osa-alueella on merkittäviä maisemallisia arvoja, joiden vuoksi kyseisen merkinnän alueelle on haettava maisematyölupa. Muutoin kohde on kaavankin mukaan täysin normaalia metsätalousmaata. Alueella on haja-asutusluontoinen rakentaminen sallittu edellyttäen, että rakentaminen liittyy sijainniltaan ja tyypiltään olemassa olevaan rakennuskantaan tai soveltuu maastollisesti ja maisemallisesti olevaan ympäristöön.
Lisätiedot
Sisältää rakennuksia
Kyllä
Kaavoitus
Kyllä
Tie perille
Kyllä
Omaa rantaviivaa
Ei
Yksityiskohdat
Rakennukset
Metsävaratiedot
Ainespuun määrä
| Pääpuulaji | Määrä |
|---|---|
| Mänty (kuitupuu) | 725 m³ |
| Mänty (tukkipuu) | 75 m³ |
| Kuusi (kuitupuu) | 1 342 m³ |
| Kuusi (tukkipuu) | 337 m³ |
| Rauduskoivu (kuitupuu) | 354 m³ |
| Rauduskoivu (tukkipuu) | 29 m³ |
| Hieskoivu (kuitupuu) | 382 m³ |
| Hieskoivu (tukkipuu) | 11 m³ |
| Haapa (kuitupuu) | 53 m³ |
| Muu lehtipuu (kuitupuu) | 11 m³ |
| Yhteensä | 3 319 m³ |
Maapohjan määrä
| Maapohja | Pinta-ala |
|---|---|
| Metsämaa | 35,5 ha |
| Kitumaa | 0,7 ha |
| Yhteensä | 36,2 ha |
Metsävaratiedot kartalla
Ladattavat aineistot
Myyntiesite
Myyntiesite_250419843_202512030842.pdf (753.54 KB)
Kaavakartta
kaavakartta.pdf (3.06 MB)
Metsäarvio
arvio_esitteelle.pdf (240.18 KB)
Ilmakuva
ilmakuva.pdf (5.62 MB)
Kuviokartta
kuviokartta.pdf (1.57 MB)
Kuviotiedot
kuviotiedot_esitteelle.pdf (673.69 KB)
Latvuspintamalli
latvuspintamalli.pdf (6.21 MB)
Lähestymiskartta
lähestymiskartta.pdf (2.29 MB)
Kiinteistön kartta
541-413-35-0_ATKT_1763381745266.pdf (224.75 KB)
Kiinteistörekisteriote
541-413-35-0_KO_1763381742137.pdf (23.71 KB)
Hintatiedot
Kohteen hinta
Kohteen hintapyyntö on 140 000 €, tarjous voi olla enemmän tai vähemmän.
Ostajalle tulevat maksut
Ostaja maksaa kauppahinnan lisäksi kaupanvahvistajan palkkion 138 euroa, varainsiirtoveron 3% kauppahinnasta, lainhuudon haun 172 euroa ja mahdolliset lohkomiskulut Maanmittauslaitoksen taksojen mukaan. Mahdollisessa sähköisessä kiinteistökaupassa ostaja maksaa Maanmittauslaitoksen sähköisen kiinteistövaihdannan palvelumaksun 236 euroa.
Aikaraja kaupanteolle
Ostaja sitoutuu myyjän myyntiehdon mukaisesti siihen, että kiinteistökauppa tulee tehdä 6 viikon kuluessa hyväksytystä ostotarjouksesta. Jos kiinteistökaupan solmiminen kuitenkin viivästyy ostajan pankista johtuvasta syystä enemmän kuin 8 viikkoa, on myyjällä oikeus peräytyä korvauksetta kaupasta. Katso myös tarjousmenettelyn säännöt.
Kysymykset0
Kohteesta ei ole esitetty vielä kysymyksiä. Kysymyksiä voi esittää alla olevan yhteydenottolomakkeen kautta.

