Rantala 778-424-3-38
Suonenjoki
Kohdenumero: 260220316
Pinta-ala
11,891 ha
Ainespuun määrä
1 423 m³
Tarjoa viimeistään
26.3.2026 15:00
Hintapyyntö
68 000 €
Kuvaus
metsätila Suonenjoella Ysitienvarressa lähellä Kuopion rajaa.
Rehevien kangasmaiden metsätila, jossa heti hakattavaa vanhaa puustoa sekä kasvatusikäistä metsää. Metsät on harvennettuja kasvatusmetsiä, uudistusikäistä kuusivaltaista metsää sekä taimikoita. Maapohja on kangasmaata ja viljavuudeltaan tuoretta-lehtomaista. Tilalle on helppo kulkea, tila rajoittuu Ysitiehen ja tilan kohdalla on levike. Levikkeen kohdalta lähtee tilan eteläosan halki metsätie. Heti hakattavaa vanhaa kuusivaltaista metsää on kuviolla 12, 13 ja 5. Lisäksi kuvio 3 on koivuvaltaista sekametsää, jonka voi halutessaa hakata aukoksi. Kuvio 3 on ollut aikoinaan peltona, sittemmän metsittynyt. Kasvatusmetsiä on viimevuosina harvennettu. Metsät ovat mänty-ja kuusivaltaisia. Kuvion 6 puusto on vasta kasvanut nuoreksi kasvatusmetsäksi. Tämä kuvio on jäänyt raivaamatta ja kasvaa nyt kuusen lisäksi koivua. Kuusikoissa on seutukunnalle tyypilliseen tapaan havaittavissa boorinpuutosta, joka korjaantuu terveyslannoituksella. Uusin aukko kuviolla 10 istutetaan myyjän kustannuksella touko-kesäkuussa 26 kuusentaimilla. Istutuksen tekevät ammattimetsurit. Aukko mätästetty syksyllä 25 bräcke-koneella. Metsätien laitaan on varattu puutavaranvarasto alue naapuritilojen käyttöön. Alue ei ole toistaiseksi ollut käytössä. Kartassa ja kiinteistörekisterissä tarkemmat tiedot. Tilan alueella kulkee vesiosuuskunnan viemärilinja, joka noudattaa tilan halki/laitaa kulkevaa uraa. Tässä hyvä kasvuinen metsätila helposti saavutettavalla sijainnilla!
Lisätiedot
Sisältää rakennuksia
Ei
Kaavoitus
Kyllä
Tie perille
Kyllä
Omaa rantaviivaa
Ei
Yksityiskohdat
Metsävaratiedot
Ainespuun määrä
| Pääpuulaji | Määrä |
|---|---|
| Mänty (kuitupuu) | 274 m³ |
| Mänty (tukkipuu) | 67 m³ |
| Kuusi (kuitupuu) | 293 m³ |
| Kuusi (tukkipuu) | 402 m³ |
| Rauduskoivu (kuitupuu) | 243 m³ |
| Rauduskoivu (tukkipuu) | 51 m³ |
| Hieskoivu (kuitupuu) | 42 m³ |
| Haapa (kuitupuu) | 19 m³ |
| Haapa (tukkipuu) | 23 m³ |
| Harmaaleppä (kuitupuu) | 9 m³ |
| Yhteensä | 1 423 m³ |
Maapohjan määrä
| Maapohja | Pinta-ala |
|---|---|
| Metsämaa | 11,8 ha |
| Yhteensä | 11,8 ha |
Metsävaratiedot kartalla
Ladattavat aineistot
Myyntiesite
Myyntiesite_260220316_202602270920.pdf (324.25 KB)
Kuviokartta
kartta.pdf (1.05 MB)
Lähestymiskartta
lähestymiskartta.pdf (2.22 MB)
Ilmakuva
ilmakuva.pdf (5.11 MB)
Kuviotiedot
kuviotiedot.pdf (268.43 KB)
Kiinteistörekisteriote
778-424-3-38_KO_1770642306814.pdf (36.55 KB)
Kiinteistön kartta
778-424-3-38_ATKT_1770642311195.pdf (323.33 KB)
Hintatiedot
Kohteen hinta
Kohteen hintapyyntö on 68 000 €, tarjous voi olla enemmän tai vähemmän.
Ostajalle tulevat maksut
Ostaja maksaa kauppahinnan lisäksi kaupanvahvistajan palkkion 143 euroa, varainsiirtoveron 3% kauppahinnasta, lainhuudon haun 172 euroa ja mahdolliset lohkomiskulut Maanmittauslaitoksen taksojen mukaan. Mahdollisessa sähköisessä kiinteistökaupassa ostaja maksaa Maanmittauslaitoksen sähköisen kiinteistövaihdannan palvelumaksun 236 euroa.
Aikaraja kaupanteolle
Ostaja sitoutuu myyjän myyntiehdon mukaisesti siihen, että kiinteistökauppa tulee tehdä 6 viikon kuluessa hyväksytystä ostotarjouksesta. Jos kiinteistökaupan solmiminen kuitenkin viivästyy ostajan pankista johtuvasta syystä enemmän kuin 8 viikkoa, on myyjällä oikeus peräytyä korvauksetta kaupasta. Katso myös tarjousmenettelyn säännöt.
Kysymykset0
Kohteesta ei ole esitetty vielä kysymyksiä. Kysymyksiä voi esittää alla olevan yhteydenottolomakkeen kautta.

