Markkula 748-411-125-4
Siikajoki
Kohdenumero: 260621936
Pinta-ala
22,33 ha
Ainespuun määrä
2 263 m³
Tarjoa viimeistään
25.10.2026 23:59
Lähtöhinta
81 100 €
Kuvaus
Revonlahdella 8-tien molemmin puolin sijaitseva metsäinen kahden palstan tila peltolohkolla.
Taimikonhoitoa pienimuotoisesti tehtäväksi. Hakkuumahdollisuuksia on myös. Kuviolle 14 saatu nuoren metsän hoidontuki 2017. Pellonvuokraaja on ilmoittanut halukkuutensa päättää vuokrasopimus ensi keväänä. Kaavakartassa osalle tilaa merkintä EJ - jätteenkäsittelykeskus. Kunnan mukaan kaava on vanhentunut - ei toteudu. Naapuritila on hakenut Maanmittauslaitokselta tieoikeutta. Prosessi voisi heidän mukaan olla työnalla aikaisintaan ensi keväänä. Muillakin tilallisilla on oikeus vaatia tieoikeus samalla. Kustannuksista asian osalta ei voi vielä sanoa mitään, mutta niitä oletettavasti on tulossa. Suunnittelevat myös tiekunnan perustamista ja kesäkelpoisen tien perustamista. Kaikki on vielä alkutekijöissä, eikä mitään kustannuslaskelmia ole mistä esitää. Huom! Metsäarviossa oikeat kuutiomäärät. Myyntiesitteeltä puuttuu mäntykuitua 24 m3. Muistathan mainita lisätietokentässä rahoitusehdon, jos sellaiseen on tarve taikka jos rahansiirrossa menee aikaa.
Lisätiedot
Sisältää rakennuksia
Ei
Kaavoitus
Kyllä
Tie perille
Kyllä
Omaa rantaviivaa
Ei
Yksityiskohdat
Metsävaratiedot
Ainespuun määrä
| Pääpuulaji | Määrä |
|---|---|
| Mänty (kuitupuu) | 1 577 m³ |
| Mänty (tukkipuu) | 395 m³ |
| Kuusi (kuitupuu) | 43 m³ |
| Kuusi (tukkipuu) | 15 m³ |
| Hieskoivu (kuitupuu) | 198 m³ |
| Haapa (kuitupuu) | 35 m³ |
| Yhteensä | 2 263 m³ |
Maapohjan määrä
| Maapohja | Pinta-ala |
|---|---|
| Metsämaa | 19,1 ha |
| Maatalousmaa | 3,2 ha |
| Yhteensä | 22,3 ha |
Metsävaratiedot kartalla
Ladattavat aineistot
Myyntiesite
Myyntiesite_260621936_202609211308.pdf (423.66 KB)
Kaavakartta
Markkula Kaavakartta.pdf (4.89 MB)
Kaavamääräys
Ruukin (revontahti) osayleiskaavan määräykset ja selitykset.pdf (382.09 KB)
Metsäarvio
tila-arvio_markkula JK.pdf (6.92 MB)
Kiinteistörekisteriote
KO_748-411-125-4 9.9.2026.pdf (787.25 KB)
Kiinteistön kartta
748-411-125-4_ATKT_1789541937040.pdf (840.42 KB)
Hintatiedot
Kohteen hinta
Kohteen lähtöhinta on 81 100 €, mutta voit tarjota myös enemmän.
Ostajalle tulevat maksut
Ostaja maksaa kauppahinnan lisäksi kaupanvahvistajan palkkion 143 euroa, varainsiirtoveron 3% kauppahinnasta, lainhuudon haun 172 euroa ja mahdolliset lohkomiskulut Maanmittauslaitoksen taksojen mukaan.
Aikaraja kaupanteolle
Ostaja sitoutuu myyjän myyntiehdon mukaisesti siihen, että kiinteistökauppa tulee tehdä 6 viikon kuluessa hyväksytystä ostotarjouksesta. Jos kiinteistökaupan solmiminen kuitenkin viivästyy ostajan pankista johtuvasta syystä enemmän kuin 8 viikkoa, on myyjällä oikeus peräytyä korvauksetta kaupasta. Katso myös tarjousmenettelyn säännöt.
Kysymykset0
Kohteesta ei ole esitetty vielä kysymyksiä. Kysymyksiä voi esittää alla olevan yhteydenottolomakkeen kautta.

