Hyviä uutisia metsätilojen ostajille – metsävähennys paranee vuonna 2026
Metsätilan ostamista suunnitteleville ja metsää jo omistaville on luvassa iloisia verouutisia.
Satu Bredenberg
Metsätilan ostamista suunnitteleville ja metsää jo omistaville on luvassa iloisia verouutisia. Verovuodesta 2026 alkaen metsävähennyspohja on 75 prosenttia vastikkeellisesti hankittujen metsien hankintamenosta. Aiemmin vastaava osuus oli 60 prosenttia.
Käytännössä tämä tarkoittaa, että metsätilan ostaja saa jatkossa huomattavasti suuremman vähennysoikeuden metsätuloistaan. Korotus koskee myös jo aiemmin ostettuja metsätiloja – vaikka metsävähennyspohjaa olisi jo käytetty osittain tai kokonaan.
Mistä metsävähennyspohja muodostuu?
Metsävähennyspohja syntyy, kun metsätila hankitaan vastikkeellisesti, eli esimerkiksi kaupalla. Pohja muodostuu:
- metsästä maksetusta kauppahinnasta
- hankintaan liittyvistä kuluista
Huomioitavaa:
- Ennen vuotta 1993 ostetuista tiloista ei synny metsävähennyspohjaa
- Lahjana tai perintönä saaduista metsistä ei synny metsävähennyspohjaa
Metsävähennystä voivat hyödyntää yksityishenkilöt, kuolinpesät, verotusyhtymät ja yhteismetsät.
Metsävähennys pienentää veroja – mutta se pitää muistaa vaatia
Metsävähennys ei tule automaattisesti. Metsänomistajan pitää itse vaatia sitä metsätalouden veroilmoituksella.
Vuodesta 2026 alkaen metsävähennystä voi tehdä enintään 75 % kyseisen verovuoden metsätalouden pääomatulosta (aiemmin 60 %), jos tulot ovat syntyneet metsistä, joista on muodostunut metsävähennyspohjaa.
Ensimmäisen kerran korotettua vähennystä voi käyttää vuoden 2027 verotuksessa, kun ilmoitetaan vuoden 2026 tulot.
Vuosi 2026 onkin erinomainen ajankohta harkita metsätilan hankintaa.
