RISTIVAARA 422-412-6-3, Kontiovaara
Lieksa
Kohdenumero: 250418468
Pinta-ala
20 ha
Ainespuun määrä
2 477 m³
Tarjoa viimeistään
17.8.2025 23:59
Hintapyyntö
120 000 €
Kuvaus
Puustoa n. 2400m3. Hyvät maapohjat.
Ristivaaran metsätila soveltuu hyvin pitempiaikaista metsäsijoitusta tavoittelevalle. Puuston laskennallinen kasvu on n. 4m3/ha/v tasolla ja se tulee ennusteen mukaan nousemaan n. 5m3/ha/v tasolle 2040- luvun puolivälille tultaessa. Lähes puolet tilan puustosta on varttuneissa kasvatusmetsissä. Maapohjat ja kasvupaikat ovat erinomaiset metsänkasvatukseen. Maapohjat ovat lähes kokonaan kivennäismaita, suon osuus on vain n. 8%. Kasvupaikat painottuvat tuoreeseenkankaaseen, jonka osuus on n. 82% pinta-alasta. Lehtomaistakangasta on n. 13%, kuivahkonkankaan osuus on vain n. 5% pinta-alasta. Nuorissa istutustaimikoissa kuvioilla 7 ja 18 on tarpeen suorittaa lähivuosina taimikonvarhaisperkaus. Muita metsänhoitotyötarpeita tilalla ei tällähetkellä ole. Hakkuumahdollisuuksia on 10- vuotiskaudella n. 500m3 verran. Näistä uudistushakkuiden osuus on n. 300m3. Kuviolla 17 on vanhan hirsirakennuksen jäänteitä. Kuvio 9 metsälaki 10§ lähde. Kuviolla 13 jyrkkä rinne haittaa koneellista puunkorjuuta. Välittäjä lomalla 12.7. - 12.8.2025.
Lisätiedot
Sisältää rakennuksia
Ei
Kaavoitus
Ei
Tie perille
Ei
Omaa rantaviivaa
Ei
Yksityiskohdat
Metsävaratiedot
Ainespuun määrä
Pääpuulaji | Määrä |
---|---|
Mänty (kuitupuu) | 230 m³ |
Mänty (tukkipuu) | 126 m³ |
Kuusi (kuitupuu) | 831 m³ |
Kuusi (tukkipuu) | 478 m³ |
Rauduskoivu (kuitupuu) | 457 m³ |
Rauduskoivu (tukkipuu) | 103 m³ |
Hieskoivu (kuitupuu) | 230 m³ |
Hieskoivu (tukkipuu) | 18 m³ |
Haapa (kuitupuu) | 4 m³ |
Yhteensä | 2 477 m³ |
Maapohjan määrä
Maapohja | Pinta-ala |
---|---|
Metsämaa | 19,9 ha |
Yhteensä | 19,9 ha |
Metsävaratiedot kartalla
Ladattavat aineistot
Myyntiesite
Myyntiesite_250418468_202507100728.pdf (822.51 KB)
Metsäarvio
arvio.pdf (244.58 KB)
Ilmakuva
ilmakuva.pdf (5.63 MB)
Kuviokartta
kartta.pdf (1.61 MB)
Kuviotiedot
kuviotiedot.pdf (364.75 KB)
Latvuspintamalli
latvuspintamalli.pdf (6.27 MB)
Lähestymiskartta
lähestymiskartta.pdf (4.13 MB)
Kiinteistön kartta
422-412-6-3_ATKT_1749461827254.pdf (241.99 KB)
Kiinteistörekisteriote
422-412-6-3_KO_1749461821211.pdf (22.5 KB)
Hintatiedot
Kohteen hinta
Kohteen hintapyyntö on 120 000 €, tarjous voi olla enemmän tai vähemmän.
Aikaraja kaupanteolle
Ostaja sitoutuu myyjän myyntiehdon mukaisesti siihen, että kiinteistökauppa tulee tehdä 6 viikon kuluessa hyväksytystä ostotarjouksesta. Jos kiinteistökaupan solmiminen kuitenkin viivästyy ostajan pankista johtuvasta syystä enemmän kuin 8 viikkoa, on myyjällä oikeus peräytyä korvauksetta kaupasta. Katso myös tarjousmenettelyn säännöt.
Kysymykset0
Kohteesta ei ole esitetty vielä kysymyksiä. Kysymyksiä voi esittää alla olevan yhteydenottolomakkeen kautta.