Urtti RN:o 2:1
Ruovesi
Kohdenumero: 260520206
Pinta-ala
20,61 ha
Ainespuun määrä
1 309 m³
Tarjoa viimeistään
17.4.2026 23:59
Lähtöhinta
110 000 €
Kuvaus
Vesistöihin rajoittuva maatila Ruoveden Muroleessa.
Kolmen eri vesistön rantaa omaava vanha maatila, noin 3,5 kilometrin etäisyydellä Muroleen kanavalta. Tila käsittää vanhan talouskeskuksen, noin 15,2 hehtaaria metsää, noin 3,88 hehtaaria viljeltyä peltoa ja kaksi omarantaista loma-asuntotonttia. Talouskeskuksen rakennuskantana on päärakennus, saunamökki, navetta, kaksi aittaa, riihi ja paja. Päärakennus on hirsirakenteinen ja ulkomitoiltaan se on noin 70m². Se käsittää eteisen, tuvan, keittiön ja kamarin. Talouskeskus on ollut yli 20 vuotta asumattomana ja kylmillään, jonka vuoksi rakennukset ovat heikkokuntoisia, eikä niillä ole enää taloudellista arvoa. Tilan metsäalueen ainespuumäärä on metsäarvion mukaan noin 1309m3, josta uudistuskypsää puustoa on reilut 750m3. Metsäalueiden maapohjat ovat erittäin reheviä ja hyvätuottoisia. Pinta-alasta noin 56% on lehtomaista kangasta (OMT), loput on mustikkatyppiä (MT). Metsäalueilla on jonkin verran myrskytuhopuita. Tilaan kuuluvat peltoalueet ovat heti vapaana vaikka omaan viljelyyn, koska vuokrasopimus on päättynyt viime viljelykauden jälkeen. Pellot ovat maataloustukien osalta korvauskepoisia. Rantatontontit sijaitsevat rauhallisen Kolunjärven rannassa, noin 300 metrin etäisyydellä talouskeskukselta etelään päin. Tonttien rakennusoikeus on 240krs-m² / tontti, kun tontin pinta-ala ylittää 5000m². Tila rajoittuu pohjois-osastaan noin 100 metrin matkalta Urtinlahden rantaan, josta on vesiyhteys Tampereelle saakka. Hyvä tieyhteys, tilan poikki kulkee Siikalahdentie. Tässä olisi todellinen monien mahdollisuuksien maatila rauhallisella ja halutulla Muroleen alueella. Lähtöhinta 110 000 euroa / kirjalliset tarjoukset viimeistäään 17.4.2026.
Lisätiedot
Sisältää rakennuksia
Kyllä
Kaavoitus
Kyllä
Tie perille
Kyllä
Omaa rantaviivaa
Kyllä
730 m, järvi
Yksityiskohdat
Rakennukset
Metsävaratiedot
Ainespuun määrä
| Pääpuulaji | Määrä |
|---|---|
| Mänty (kuitupuu) | 13 m³ |
| Mänty (tukkipuu) | 21 m³ |
| Kuusi (kuitupuu) | 441 m³ |
| Kuusi (tukkipuu) | 536 m³ |
| Rauduskoivu (kuitupuu) | 120 m³ |
| Rauduskoivu (tukkipuu) | 51 m³ |
| Hieskoivu (kuitupuu) | 28 m³ |
| Hieskoivu (tukkipuu) | 15 m³ |
| Haapa (kuitupuu) | 58 m³ |
| Harmaaleppä (kuitupuu) | 26 m³ |
| Yhteensä | 1 309 m³ |
Maapohjan määrä
| Maapohja | Pinta-ala |
|---|---|
| Metsämaa | 14,7 ha |
| Joutomaa | 0,6 ha |
| Yhteensä | 15,3 ha |
Metsävaratiedot kartalla
Ladattavat aineistot
Myyntiesite
Myyntiesite_260520206_202603171032.pdf (471.69 KB)
Peruslohkokartta
Peltolohkokartta.pdf (108.75 KB)
Kiinteistörekisteriote
702-421-2-1_KO_1768376403454.pdf (25.46 KB)
Kiinteistön kartta
702-421-2-1_ATKT_1768376405604.pdf (362.87 KB)
Metsäarvio
Metsäarvio.pdf (707.4 KB)
Kaavakartta
Kaavakartta.pdf (8.65 MB)
Kaavamääräys
Kaavamääräykset.pdf (3.3 MB)
Hintatiedot
Kohteen hinta
Kohteen lähtöhinta on 110 000 €, mutta voit tarjota myös enemmän.
Ostajalle tulevat maksut
Ostaja maksaa kauppahinnan lisäksi kaupanvahvistajan palkkion 143 euroa, varainsiirtoveron 3% kauppahinnasta sekä lainhuudon haun 172 euroa.
Aikaraja kaupanteolle
Ostaja sitoutuu myyjän myyntiehdon mukaisesti siihen, että kiinteistökauppa tulee tehdä 6 viikon kuluessa hyväksytystä ostotarjouksesta. Jos kiinteistökaupan solmiminen kuitenkin viivästyy ostajan pankista johtuvasta syystä enemmän kuin 8 viikkoa, on myyjällä oikeus peräytyä korvauksetta kaupasta. Katso myös tarjousmenettelyn säännöt.
Kysymykset0
Kohteesta ei ole esitetty vielä kysymyksiä. Kysymyksiä voi esittää alla olevan yhteydenottolomakkeen kautta.