Kuusikkola, kt. 204-411-14-15
Kaavi
Kohdenumero: 240215148
Pinta-ala
11,45 ha
Ainespuun määrä
1 598 m³
Tarjoa viimeistään
3.6.2024 15:00
Hintapyyntö
70 000 €
Kuvaus
Varttunutta kasvatusmetsää, hyvä sijainti. Rehevä kasvupohja. Ei rakennuksia.
Tila on hyvien kulkuyhteyksien varrella Luikonlahdentien ja Honkalahdentien kulmauksessa. Kuusivaltaisesta puustosta noin 77 % on varttunutta kasvatusmetsää eikä pieniä taimikoita (T1) ole ollenkaan. Yli puolet kasvupohjasta on hyvin tuottavaa lehtomaista kangasta (tai sitä vastaavaa suota tai ruohoturvekangasta, OMT) ja loput tuoretta kangasta (MT). Tehtyjä hoitotöitä viime vuosina: terveyslannoitus boorilla 3,6 ha v. 2022, laajoja harvennuksia ja taimikonhoitoa 2021 (ks. kuviotiedot). Tarvetta edelleen boorilannoitukselle noin kuudella hehtaarilla. Kaavassa tila on merkitty metsämaaksi. Tila rajoittuu lyhyeltä sivulta Ylä-Pitkä -järveen. Puusto on noin 147 m3/ha. Tukkien osuus noin 35 %. Hintapyynnöllä hehtaarihinnaksi tulee noin 6055 € ja kuutiolle noin 43,80 €. Tilan maastomerkinnät (ks. liite Kartta): Tilan keskellä on noin 0,1 ha alue, joka kuuluu toiseen tilaan eikä sisälly kauppaan. Pyykkien 6 ja 7 paikat arvioitu ja merkitty keltaisella kuitunauhalla. Palstan muita pyykkejä ei ole päästy tarkistamaan lumen tai upottavan maaston vuoksi. Luikonlahdentien läheisyydessä olevien pyykkien (14, 92) paikka arvioitu, pyykki 6 löydetty, pyykki 1 paikka arvioitu, pyykki 20 löydetty, pyykki 21 paikka arvioitu, tien länsipuolella oleva pyykki tallella, tien toiselta puolelta ei löydetty. Rannassa pyykin 44 paikka arvioitu, 18 löydetty. Arvioidut pyykit merkitty keltaisella kuitunauhalla, löydetyt oranssilla www.metsatilat.fi-nauhalla. Oranssia nauhaa on myös tien varressa rannan puoleisella palstalla mainostarkoituksessa. Pyykkien paikkojen arvioinnissa on käytetty GPS-paikannusta, jonka tarkkuus voi vaihdella suuresti. Jo nyt ja vielä enemmän tulevaisuudessa metsistä saadaan muutakin taloudellista hyötyä kuin puukaupparahat. Pohjois-Savossa on meneillään metsäkeskuksen MELLI-hanke - Metsistä ja luonnontuotteista liiketoimintaa. Mielenkiintoista tietoa https://www.metsakeskus.fi/fi/hankkeet/melli-metsista-ja-luonnontuotteista-liiketoimintaa
Lisätiedot
Sisältää rakennuksia
Ei
Kaavoitus
Kyllä
Tie perille
Kyllä
Omaa rantaviivaa
Kyllä
20 m, järvi
Yksityiskohdat
Metsävaratiedot
Ainespuun määrä
Pääpuulaji
määrä
Mänty (kuitupuu)
14 m³
Mänty (tukkipuu)
11 m³
Kuusi (kuitupuu)
835 m³
Kuusi (tukkipuu)
513 m³
Rauduskoivu (kuitupuu)
126 m³
Rauduskoivu (tukkipuu)
2 m³
Hieskoivu (kuitupuu)
87 m³
Haapa (kuitupuu)
10 m³
Yhteensä
1 598 m³
Maapohjan määrä
Maapohja
määrä
Metsämaa
11,2 ha
Muu maa
0,3 ha
Yhteensä
11,5 ha
Metsävaratiedot kartalla
Ladattavat aineistot
Myyntiesite
Myyntiesite_240215148_202405140816.pdf (305.37 KB)
Kaavakartta
Kaavakartta.pdf (2.26 MB)
Muu kartta
Kartta.pdf (331.42 KB)
Kehitysluokkajakauma
Kehitysluokat.pdf (109.7 KB)
Kiinteistörekisteriote ja kartta
Kiinteistörekisteriote.pdf (475.86 KB)
Kuviokartta
Kuviokartta.pdf (1.06 MB)
Kuviotiedot
Kuviotiedot.pdf (367.32 KB)
Hintatiedot
Kohteen hinta
Kohteen hintapyyntö on 70 000 €, voit tarjota enemmän tai vähemmän.
Ostajalle tulevat maksut
Ostaja maksaa kauppahinnan lisäksi kaupanvahvistajan palkkion 128 euroa, varainsiirtoveron 3 % kauppahinnasta, lainhuudon haun 161 euroa ja mahdolliset lohkomiskulut Maanmittauslaitoksen taksojen mukaan. Mahdollisessa sähköisessä kiinteistökaupassa ostaja maksaa Maanmittauslaitoksen sähköisen kiinteistövaihdannan palvelumaksun 221 euroa.
Kysymykset0
Kohteesta ei ole esitetty vielä kysymyksiä. Kysymyksiä voi esittää alla olevan yhteydenottolomakkeen kautta.