Päätöksen lapsen suunnistusharrastuksen aloittamisesta tekee usein lapsen isä tai äiti. Vanhempien lajivalintaan vaikuttivat vanhempien kiinnostus luonnossa liikkumiseen ja suunnistamiseen. On tunnustettava, että suunnistus on vahvasti suvussa ”periytyvä” laji, joka siis siirtyy helposti isältä pojalle. Tämä ei kuitenkaan suinkaan tarkoita sitä, että lajia ei voisi aloittaa ilman verenperintöä! Harrastus sopii erinomaisesti koko perheen yhteiseksi tekemiseksi, sillä ratoja löytyy vauvasta vaariin, myös kisoissa ja rastiviikoilla.

Metsä on meidän suunnistajien liikuntapaikka – metsä ja siitä piirretty kartta. Vanhemmat lajin harrastajat kertovat, kuinka he eivät harrastuksensa alkuaikoina voineet villeimmissä unelmissaankaan kuvitella nykypäivän hienoja karttataideteoksia, kun he suunnistivat mustavalkokartoilla, 1:25 000 mittakaavalla. Nykylapsien siimariratoja ei tietenkään ollut myöskään.

Yhteistä kaikille haastattelemilleni on se, että harrastuksen jatkumisessa yksi hienoimmista seikoista on aina uusi maasto. Sekin mainittiin, että tuttukin maasto on aina erilainen, kun siihen piirtää uuden radan, vaikka vaan eri lähtöpisteestä.

Mielestäni oli lähes liikuttavaa, että yli 60 vuotta lajia harrastanut suunnistusveteraani kertoo, että hänellä on kaikki kartat säilöttynä kansioissa vuodesta 1966 lähtien tähän päivään saakka ja tarina jatkuu edelleen. Omassakin perheessäni karttakansioita on varmasti jo hyvän matkaa toistakymmentä, mutta niitä on meillä täyttänyt kolme henkilöä. Lasten ensimmäisten peikkorastien kartat on meilläkin olemassa, ja lapset kisaavat molemmat jo pääsarjoissa (H/D21).

Mikä sitten vetää metsään rasteille aina uudestaan? Lajissa tuntuu kiehtovan paitsi sen fyysisyys kestävyysurheilulajina, mutta myös sen haastavuus äärimmäistä keskittymistä vaativana älyurheiluna. Tämä jälkimmäinen mainittiin usein myös meidän kuntoilijoiden vastauksissa ja erityisesti siinä mielessä, että metsässä juostessaan nollaa tehokkaasti työpäivän koukerot rasteja hakiessaan. Löytämisen riemu tuntuu olevan iästä riippumaton harrastuksen plussa. Toisaalta, laji pitää harrastajansa nöyränä, sillä vaikka tänään tuntuisi kaikki onnistuvan, jo huominen voi olla juuri sieltä toisesta päästä.

Myös kilpailut ja niihin liittyvät yhteiset suunnistusmatkat mainittiin seikkana, joka pitää lajin parissa. Suunnistuksessahan kilpaillakin voi monella tasolla. Ihan peritavallisissa kansallisissa kisoissakin on nykyään kuntosarjat, joissa ei välttämättä ole edes ajanottoa, jos ei halua, ja silti voi nauttia uudesta maastosta, tuoreesta kartasta ja laadukkaista radoista. Samassa kisassa voi silti olla Suomen huippusuunnistajia ja toisaalta perheen pienimpiä. Kisapaikalla tapaa ystäviä paitsi omasta seurasta, myös muualta Suomesta. Ulkomaiset kisareissut ovat hienoja kokemuksia eikä sinnekään päästäkseen tarvitse olla huippusuunnistaja.

Miksi et tulisi testaamaan lajia? Keväällä alkaa uusi kuntosuunnistuskausi – toivottavasti ilman koronarajoitteita. Vaikka niitä olisikin, jatkamme omatoimisuunnistusta, joka viime keväällä löi itsensä läpi. Ikaalisten Nousevan-Voiman kuntosuunnistuksesta löydät tietoa nettissivuiltamme www.iknv.fi/kuntosuunnistus. Ota rohkeasti yhteyttä, neuvomme mielellämme. Tuo kaverisikin mukaan.

Nähdään rasteilla!